Hyppää pääsisältöön

Personal trainingista hyötyvät kaikki

JULKAISIJA Solana Team | 22 September 2017 |

Vasta-alkajat saavat kunnolliset työkalut kuntosaliharjoitteluun ja elämäntapamuutoksiin: oikeaoppiset harjoitustekniikat, ammattilaisen tekemän yksilöllisen harjoitusohjelman ja ruokavalion, ja motivaatiota harjoitteluun.

Kokeneemmat treenaajat voivat hyödyntää Personal trainingia harjoitusohjelman päivittämiseen, harjoitusmotivaation lisäämiseen ja ylläpitämiseen, ja uusien liikkeiden ja erityistekniikoiden oppimiseen. Oma valmentaja toimii myös kaiken muun lisäksi henkisenä tukena.

Kuntosaliharjoittelusta on myös hyötyä monen muun lajin tukena. Harjoitusohjelma voidaan tehdä sen mukaan, että onko tavoitteena esimerkiksi lisätä lihasvoimaa tai kestävyyttä tai ihan vain parantaa lihaskuntoa. Kuntosaliharjoittelusta on hyötyä myös yleisen stressin vähentämisessä, harjoitteleminen lisää hyvänolon tunnetta ja jaksamista arjessa.

Solanasta löytyy kokeneemmillekin treenaajille ammattitaitoiset ja monipuoliset PT-valmentajat. Erikoisosaamista on sekä harjoitusohjelmien että ruokavalioiden puolesta painon pudottamiseen tai lihasmassan lisäämisen. Solanalla on myös oma kilpailutiimi Fitness- ja bodylajeissa kilpaileville.

Otathan rohkeasti yhteyttä, jos kiinnostaa aloittaa kuntosaliharrastus kokeneen valmentajan avulla tai tehdä pidemmän linjan suunnitelmia oman treenaamisen suhteen!